Nyt kuitenkin on julkaistava edellisen matkan arviot ennenkuin kulkutauti iskee uudelleen. Oireitakin jo kovasti ilmenee j. Opetus = koska tarkka ohjelma ei kuitenkaan toteudu, muutokset vain aiheuttavat lis.
- On viimeinen ilta ennen kuin herra Longfield suuntaa taas ty
- Talousvaikeuksista pyristelev.
Suomessa toimii laittomia asepajoja, jotka tekev. Aamulehden mukaan viime vuonna t
Viiden kuukauden reissulle l. Pesupalvelut pelaavat kaikkialla hyvin eik. Uudessa Seelannissa ja Australiassa ,miss. Kehitysmaissakin kaikki toimi hyvin, lennot ja bussit kulkivat ajallaan, hotellivaraukset p. Maailmalla kulkiessa avautuvat silm.
Kaverisi reaktio tietysti saattaa olla sitten aika jyrkk Aavemaisen hiljaiset pimeat kadut ja muutamat ohikulkijat vahtaavat jokainen, ei mitenkaan iloinen ilme kasvoillaan. Ja tuktukeja ei missaan. Kadut ovat varjoisia puuston takia. Olen Odessassa, heti lentokentalla kimppuun hyokkaavat pimeat taksit, toisaalta toi mini hotelliin keskustaan.
Useimmin ihmetytti ruokap. Onneksi en juuri perusta paahtoleiv. Muuten ruuat olivat kaikkialla hyvi. Milloin tuli kuumaa vett?
Usein suihkut olivat tukossa kalkista ja sielt? Usein lattiakaivo oli lattian korkeimmassa kohdassa ja painovoima toimii maapallon toisellakin puolella samoin kuin meill.
Miksi II maailman sota kiihoitti kaikki kansat taistelemaan toisiaan vastaan? Miksi uskonnon levitt? Eri puolilla maailmaa tapellaan t. Ja kaikkialla eniten k. Kun puhdas valkoinen hanki kimalteli j. Toinen hieno asia oli hiljaisuus, jota emme ? Siihen ei voi vastata koska ei ollut huonoja paikkoja.
Kaikkialla voi nauttia el. Me viihdyimme hyvin Maapallolla. Suosittelemme matkaa Sinullekin. Kirjoitti Matu ja kuittaa Rita.